Vuosi väriterapiaa-haasteen toukokuu koittaa huomenna... ja aika synkältä tuo kevät näytti yhä tänään kuvia napsiessa tästä "keltaisen toukokuun" aikaansaannoksesta. Räntää satoi niskaan usvaiselta taivaalta, mutta olipa mukava saada tällaiset väripiristesukat kontrastiksi takatalven harmauteen.
Keltainen on voimakas ja energinen väri, jota en yleensä suosi töissäni yksinään vaan vaatii aina toista väriä rinnalle. Nyt kuitenkin tein melkoisen poikkeuksen, kun langan sävyksi valikoitui sähäkkä ja shokeeraava neonkeltainen - kenties keltaisista se kylmin. Kyllä loistaa ja on haastava väri kuvata!
Neonkeltaista oli myös vaikeaa virkata - minulla ei ole migreeniä, mutta silmiin lanka otti niin, että virkkausta piti harrastaa hämärässä. Sukan malli on itsekehittelemä. Neljän kerroksen mallivirkkaus on peräisin retrosta käsityölehdestä, mistä ei ollut jäljellä enää kuin muutama rispaantunut sivu. Sukan kärki ja kantapää on tehty puolipylväillä.
Jos joku tahtoo kokeilla näiden sukkien virkkaamista, kirjoitan ohjeen pyynnöstä Sirpukan neuleohjeet-sivustolle. Lankana olen käyttänyt kolmen kerän verran Lisa Gründl-lankaa (www.lankamaailma.fi) ja virkkuukoukkua numero 4. Langasta löytyy myös murretumpia sävyjä ja sukat pystyy toteuttamaan myös ihan toisesta langasta, jos akryyli ei nappaa.
Ai niin, pohdin sukille nimeä. Miten olisi kevään kunniaksi Narsissit tai Kevätesikot? :)
Tämän postauksen myötä toivotan blogini lukijoille ja vierailijoille iloista vappua!