sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Ristiin rastiin...

Meidän perheessä suunnistus on isän ja poikien yhteinen harrastus. Itse en suunnista, mutta tykkään liikkua ja lenkkeillä metsissä, hakea omaa rauhaa ja etsiä hienoja kuvauspaikkoja neuletöille. Vaikka kilpaileminen itsessään metsässä räpiköiden ei minua kiehdo, ajattelin olla hengessä mukana neuleharrastukseni kautta. Mikäs muu pipo voisikaan olla mielekkäämpi suunnistusta harrastavalle miehelle kuin vaimon neuloma rastilippu-pipo?


Tunnustan, että pipon olen neulonut jo viime talvena ja olen vältellyt rastilipun silmukointia. Menin silmukoiden jäljentämisessä ristiin rastiin - jäljensin rastilipun jopa kaksi kertaa väärin! Mies tuumasi hilpeästi, ettei lippu ollut oikeanlainen, joten ei auttanut kuin purkaa ja tehdä kolmannella kerralla standardien mukainen.


Pipoon olen käyttänyt grafiitin harmaata Novitan Tuomas-lankaa ja silmukointiin jämälankoja. Ohjetta ei ollut vaan pipo syntyi luovasti ilman suurempia suunnitelmia. Mukavaa oli huomata, että peruspipo ei kelvannutkaan hikilenkkeilyyn vaan yleiseen käyttöön esimerkiksi kauppareissulle ja ulkoiluun. 

Pohdin jo välillä, onko oman rakkaan harrastuksen "fanittaminen" jo liian pitkälle vietyä, kun tykkää korostaa pukeutumisessaan sitä, mitä tekee vapaa-ajallaan. Mutta yhtä hurahtanut harrastukseensa/elämäntapaansa sitä on itsekin: tämän kevään Novita- lehdessä oli ohje neulepuseroon, jossa lukee "Born to knit". Tekevänä ihmisenä tietysti olen jo ostanut langat kyseiseen aforismipuseroon. :)     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!