lauantai 27. elokuuta 2016

Pikakatsaus



Syksy on jo kovasti kintereillä ja kiirettä pitää opintojen alettua, mutta päätin silti osallistua syksyn Salainen Neuleystävä-kierrokselle.
Keväällä olin ensimmäistä kertaa mukana ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Oli mukavaa kasata salaisia paketteja kaverille ja arjen piristeenä sain vastaanottaa ihania paketteja Salaiselta Neuleystävältä. 


Lankahamstraaja haksahti tilaamaan Lankamaailmasta tarjouslankoja ja hups! Niitähän tuli viikolla, ja ilmeisesti on rinnassa ollut kesän kaipuuta väreistä päätellen? Joitain näistä on aikomus soveltaa Omakoppa 365-kirjan ohjeisiin. Mukana on paljon akryylipitoista lankaa. Kovin moni ei tunnu tykkäävän keinokuiduista, mutta akryyli ei ainakaan mun hipiää kutita ja on mukavan kevyttä kannettavaksi.   

Joku tarkkasilmäinen on saattanut huomata, että blogin yleisilme on piirun verran muuttunut. Kun tein Sirpukan neuleohjeet-sivustolle banneria ja taustakuvitusta, innostuin myös muokkaamaan tätä blogia raikkaampaan suuntaan. Banneri oli ennen pinkkipossun punainen, mihin kyllästyin hyvin nopsaa. Taustan sakset-lankasolmu-kuosi oli myös turhan iso ja väri mietitytti. Päätin sitten muuttaa kaiken liilan suuntaan ja mielestäni se toimii nyt kokonaisuutena paremmin ja on hehkeämpi. :)





Tänä vuonna olen koittanut aktiivisesti osallistua erilaisiin käsityöhaasteisiin. Silmukan ytimestä-haastetta toteutan joka kuukausi. Osallistuin keväällä Silmukan saalistus-blogin Kevään keskeneräiset haasteeseen yhdellä työllä - musta villapaita. Aivan valmista ei tullut, mutta nyt syksyllä voisi tehdä ryhtiliikkeen neuleen loppuunsaattamiseksi. 

Keväällä pistin pystyyn oman kuvahaasteen, Kutimet kotoa kauempana. Tarkoituksena oli irrottautua kotiympäristöstä ja kuvata valmiita töitä muualla kuin samoilla lattioilla ja pöydillä. Tämän haasteen tiimoilta en ehdi päästä tavoitteeseen (10 postausta), mutta kuvaaminen muualla saa jatkua ilman haastettakin. ;)

Olen osallistunut myös Abstrakti-blogin käsityökirjahaasteeseen. Asetin aikatavoitteeksi lokakuun loppuun mennessä kustakin seitsemästä kirjasta yksi työ. Yhdestä kirjasta olen tehnyt ja toista kirjaa aloittanut. Taidan tulla tyylikkäästi jälkijunassa ja mennä lokakuun ohi... Ensi vuoden haaste voisi olla koittaa olla osallistumatta mihinkään haasteisiin. :D   
 

2 kommenttia:

  1. Oh, haasteet - olen koittanut niitä vältellä. :D Mulle taitaa loppuvuodelle riittää ne 13 paria lahjakorttivillasukkia plus parit jouluksi. Keskeneräisyyksiä en onneksi harrasta, eikä käsityökirjoja ole hyllyssä (vielä) montaa. Yhtä kirjaa tosin odottelen jo kolmatta viikkoa postista, kun olikin painos loppunut kesken. Murr! Mutta nostan hattua haasteisiin osallistuville, on niissä hommaa. Mut blogin yleisilme näyttää nyt kivalta! Olen kovasti pohtinut oman blogini ilmeen muuttamista mutten vielä ole raaskinut tehdä mitään. Noh, kaikki ajallaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet on haasteita - se ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Nyt on vaan luonnekin joutunut vähän antamaan periksi haasteiden suhteen, kun oma elämäntilanne muuttunut kiireisemmäksi. :P

      Kolmessatoista villasukkaparissa on taatusti haastetta, ja hienoa, että jaksaa aina tehdä kaiken alusta loppuun eikä jää niitä keskeneräisiä töitä pyöriin nurkkiin. ;)

      Blogin ilmeen hiominen on kyllä tosi vaikea juttu, välillä tuntuu tässä omassa blogissa, ettei mikään näytä hyvältä. Tykkään paljon väreistä ja niiden yhteensovitus ollut vaikeaa, ettei kokonaisuus näyttäisi sekameteliltä... :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!