perjantai 21. lokakuuta 2016

Lokakuun paketti Salaiselta Neuleystävältä



Etätehtäväpäivän parhautta, kun kerrankin pääsin ajan kanssa postiin noutamaan pakettia Salaiselta Neuleystävältä. Sisältä paljastui kaunis, ruska-aikaan sointuva Taikalankapallo ja kirjekuori salamyhkäisellä tekstillä varustettuna: "Saa avata vasta kerimisen jälkeen!"

Malttamaton ihminen kun olen lankoja nähdessäni, niin aloitin kerimisen välittömästi. Kerä oli aika painava ja monipuolisesti sieltä paljastuikin neuletöihin tykötarpeita yms. mukavaa. :)


Paketti sisälsi kaksi kerää lankaa: ruskan väreissä Schachenmayrin Regia-lankaa ja punaista Novitan Venlaa. Jälimmäisestä tuli jo inspis, että jotain kirsikka-aiheista neuletta voisin koittaa kehitellä.
 
 
Kerä kätki sisäänsä nappeja, päättelyneuloja, ommeltavia handmade-merkkejä, silmukkamerkkejä, ompuntuoksuisia tuikkukynttilöitä ja kuin tilauksesta Neko-puikot eli puikot, joilla pystyy neulomaan sukan kolmella puikolla. Neko-puikot mulla onkin olleet hankintalistalla, joten nämä oli ihan parhautta! ;)


Sokerina pohjalla vielä Sny:n ompelema tarvikepussukka ihanalla pöllö-napilla ja ilmeisesti makramee-tyylillä (?) toteutettu, yksinkertaisuudessaan tosi nätti rannekoru. 

Iso kiitos Salaiselle Neuleystävälle lokakuun lähetyksestä, rannekoru aivan passeli ja kaikin puolin mieluinen paketti! 
 

4 kommenttia:

  1. Kiva kun onnistuin kokoamaan inspiroivan ja tarpeellisen paketin. Joko olet puikkoja testannut? Minun mielestä niillä oli yllättävän mukava neuloa. Uutta pitää aina kokeilla, vaikka vähän epäilyttivät kaupassa.

    Rannekoru on virkattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin puikkoja, mutta täytyy vielä paneutua videoon uudestaan ja hioa omaa neulomistekniikkaa - tahtoo puikot ottaa hassusti yhteen neuloessa. Mutta ehdottomasti aion opetella käyttämään kunnolla! ;) miksei niillä lapasetkin saisi aikaan??

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!