sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Minä neulojana



Silmukan saalistus-blogin Maija pohtii usein blogissaan käsityöaiheisia juttuja. Minäkin aloin hänen innoittamana miettiä, millainen neuloja olen. 

Yhteen lauseeseen kiteytettynä päädyin seuraavaan toteamukseen: neulojana olen mielivaltainen ja malttamaton.:)


Uusia projekteja ja ajatuksia tulee kaiken aikaa eikä jää vain ajatuksen tasolle - lankojakin kertyy nurkkiin jos jonkinmoisia. Harrastan keskeneräisyyksiä - uudet projektit kuumottaa niin, että siirryn pakonomaisesti hetken mielijohteesta työstä toiseen ja edellinen jää kesken. Kyllästyn siis nopeasti yhteen ja samaan työhön. Vuoden parin päästä sitten katselen, mitä on jäänyt kesken ja joko teen neuleen loppuun tai puran. Tuppaa lapasista ja villasukista jäädä se toinen puolisko tekemättä! :P


Lankavarastoni on kaikenkirjava ja rakastan värejä - lankoja on ohkasista paksuihin. Pyrin tekemään erilaisia, sekä suuri- että pienitöisiä neuleita monipuolisesti. Ja samalla ihailen heitä, joilla on omana bravuurina esimerkiksi pelkät villasukat.


Aikomuksena on viedä töitä enemmän rock/rockabilly-henkiseen suuntaan, kuten blogin introstakin käy ilmi sekä suunnitella omia ohjeita. Siitä huolimatta olen melko avoin eri tyylisuunnille. Ei kai kaiken tarvitse yhteen muottiin lokeroitua?

Tykkään neuloa jouhevasti/huolettomasti vailla jatkuvaa ohjeiden kyttäämistä. Sen vuoksi monet työt onkin vain "omasta päästä" tai "sinne päin ohjeista". Voisin ottaa itselleni tavoitteeksi neulomisen ohjeen mukaan. Minulla kesken oleva käsityökirja-haaste on hyvä keino siihen. Monesti ohjeisiin perehtyessä oppii uusia niksejä, miten jokin asia toteutetaan.

Pidän tämän pohdinnan tiiviinä, jottei rönsyile liikaa. Joko Sinä mietit, millainen neuloja olet? ;)


2 kommenttia:

  1. Vaikutat rennolta neulojalta. Itse teen helppoja ja nopeasti valmistuvia pääasiassa niitä perusvillasukkia mutta aina molemmat parit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minä en turhia kiirehdi. Paitsi jos olen haasteisin osallistunut, niin sitten kyllä on tuli takamuksen alla. :P

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!