perjantai 28. syyskuuta 2018

Villasukat katkaistulla joustinneuleella + ohje


Neuloin pitkästä aikaa villasukkia ja kerrankin sukka sai parin (eikä tarvi toisen jalan jäädä värvöttelemään). Kummipojalle tekemäni sukat poikivat kyselyä instassa, joten sen vuoksi päätin tänne tekaista suurpiirteisen ohjeen. Sukan pintaneulemallin olen bongannut jostain aikakausilehdestä ja muistaakseni se kulkee nimellä "katkaistu joustinneule". Malli on todella simppeli ja vähällä vaivalla sukasta saa muokattua itselle sopivan kokoisen. Joustinneule on jaollinen silmukkamäärällä 3.

Täytyy mainita, että olen tänä vuonna tutustunut Adlibriksen Socki-lankoihin ja on ollut ilo huomata, miten niinkin halpa lanka on osottautunut laadukkaaksi. Rakenne on pehmeämpi kuin esim. Seiskaveikassa, ja pohdinkin, että Socki-langat sopisivat mainiosti myös puseroiden neulomiseen... Näissä sukissa olen käyttänyt Socki Stonewash-lankaa ja väri on eläväinen vihreä.


OHJE

Lanka: Adlibris Socki Stonewash
Sukkapuikot: nro 3,5
Koko: 39-40

Varsi: 48 silmukkaa, 12 s joka puikolle

Mallineule: 1 krs. *2 oikein, 1 nurin*. 
2 krs. samoin kuin ensimmäinen kerros. 
3 krs. kaikki silmukat oikein
4 krs. kaikki silmukat nurin.

Toistetaan kerroksia 1-4 koko varren matkalla.

Kantalappu: Kun on tehty viimeiseksi mallineuleen kerros 4, niin on aika aloittaa kantalappu. Olen tehnyt tässä sukassa vahvistetun kantapään, niin että olen käyttänyt kantalappuun puolet varren silmukoista (24 s). Netistä löytyy ohjeita vahvistettuun kantalappuun, joten ohitan kantalapun tekemisen tässä yhteydessä.

Sukka kärkeen päin neulottaessa: Nostin kantalapun molemmilta puolilta 15 silmukkaa puikoille, sukan etupuolella on jatkettu katkaistua joustinneuletta ja muu osa neulotaan sileänä neuleena. HUOM! Jotta katkaistu joustinneule näyttäisi fiksulta, niin toisella puolella joustinneuletta (oikea) otetaan yksi kantalapusta nostettu silmukka mukaan joustinneuleeseen ja se tehdään oikean silmukan sijasta nurjana (lukuunottamatta mallikerran 3. kerrosta). 

Olen kaventanut silmukoita kärkeen mentäessä seuraavasti: aina kun joustinneuleen mallikerrassa on menossa "kaikki oikein"-kerros, niin olen kaventanut molemmilla puolin silmukan niin, että kavennuksen ja joustinneuleosion väliin jää yksi oikein neulottu silmukka.

Sukan kärki: Sukan kärkikavennukset olen aloittanut, kun silmukoita on 42 ja joustinmallikerran 3. kerros on viimeisin tehty kerros. Sukan kärki on tehty sädekavennuksena. Näihin sukkiin muodostui 7 säiettä. 

Ohje on tehty oikoen, joten kysythän, jos jokin jäi askarruttamaan. :)


2 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Tästä pintaneuleesta tykkään itsekin. :) Joskus tein sukkiin varret tällä tavalla, ja nekin sukat oli muuten vihreät. :D Vois taas joihinkin sukkiin käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyllä mukavaa vaihtelua perinteiseen joustinneuleeseen, mulla haaveena tehä itelle ylipolvensukat tällä samalla tekniikalla. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!