perjantai 9. joulukuuta 2016

Silmäniloksi-patalaput



Muksut on ensimmäistä kertaa menneet päivähoitoon tänä syksynä... Aluksi kyllä hirvitti, mutta hyvällä mielellä oon uskaltanut joka kouluaamu pienemmänkin pojan hoitoon jättää, kun huolenpito on osoittautunut olevan kympin luokkaa. :) Kaivoin PATALAPPUJA À LA CARTE-kirjan pitkästä aikaa esiin, kun minulla oli ajatuksena virkata kuopuksen perhepäivähoitajalle patalaput joululahjaksi.


PATALAPPUJA À LA CARTE-kirja on todella inspiroiva ja sen vuoksi oli valinnan vaikeutta päättää, mitkä patalaput teen. Tällä kertaa ohjeeksi valikoitui Silmäniloksi patalaput, jotka todella on ilo silmälle - tässä mallissa voi leikitellä kahdella eri värillä ja patalappu muodostuu yksivärisestä pohjasta ja kauniista pitsiosiosta.

Langoiksi valitsin seiskaveikkaa, fuksian punaista ja vaalean harmaata. Seiskaveikka on osoittautunut pitkällä aikatähtäimellä erittäin hyväksi ja kestäväksi langaksi patalappuihin eikä ole kärsinyt kuumien astioiden käsittelystä huolimatta.


Lopputulos on oikein onnistunut, vaikka tämä malli mun käsialalla vaati prässäyksen, kun fuksian punainen pohjaosio meinasi kupruilla. Näissä patalapuissa myös nurja puoli on aika nätti... kuin kukan terälehdet reunoissa.

9 kommenttia:

  1. Nuo patalaput ovat kyllä ilo silmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykään kyllä tuosta mallista, muille oon tehnyt tuolla ohjeelle aiemminkin, mutta itselle en vielä ole ehtinyt.. :)

      Poista
  2. Onpa kauniit patalaput! (: Tein nyt postauksen siitä Vuosi väriterapiaa -haasteesta, käy kurkkaamassa. ;) Jätin vähän valinnanvaraa itselleni... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävinkin jo kurkkaamassa postaustasi, hyvältä näytti. ;)

      Poista
  3. Kauniita niistä tulikin. Mukavaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniit! Tuota kirjaa ole haaveillut, jospa sen seuraavalla kirjasto käynnillä etsin käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valehtelematta tuossa kirjassa on kaikki ohjeet mieluisia, kannattaa vilkaista jos löydät kirjastosta. :)

      Poista
  5. Ihanat! Minulla on sama kirja ollut lainassa ja siinä on kyllä tosi kivoja malleja. Ihan pakko lainata joskus uudestaan, viimeksi patalappujen teko jäi vasta haaveiluasteelle :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!